Suomalainen apartheid
Kokemuksista oppineena käännyin jo
vuosia sitten sille kannalle - niin oudolta kuin se kuulostaakin - että
miehen on helpompi muuttaa koko suomalaiseen "perheoikeuteen" liittyvä
järjestelmämme, kuin odottaa saavansa yhdenvertaista kohtelua nykyisessä
järjestelmässämme. Sellaista ei ole tulossa, sellaista ei ole
luvassa, ei yhdellekään miehelle, ei ainakaan järjestelmämme
ansiosta.
Mutta eihän kaikille miehille käy kehnosti?
Ei käykään. Mutta. Jos sinua miehenä, isänä, kohdellaan
perheoikeudellisissa asioissa edes kohtuudella tässä maassa, ei se
suinkaan johdu järjestelmästämme, pikemminkin näin käy
järjestelmästämme huolimatta, ja vain siitä syystä että
ex-puolisossasi oli sittenkin edes hitunen kohtuullisuutta, kenties
kykyä ajatella lapsia.
Usein näin ei kuitenkaan ole, ja silloin mies, lasten isä vain, on
täysin entisen puolisonsa ja vääristyneeksi vallankäytöksi luisuneen
sosiaalikoneemme armoilla.
Miehelle, isälle, tilanne eron jälkeen onkin se, että hän ja
hänen lapsensa ovat täysin hänen entisen puolisonsa armoilla.
Järjestelmämme ei tuota armoa tai kohtuullisuutta odota, ei
vaadi, ei usein sellaiseen edes kehota, vaan toimii jopa täysin
päin vastoin, ja aiheuttaa tuhansia inhimillisiä tragedioita vuosittain,
tuhansien lasten pahoinvointia.
Mitä mahdollisuuksia yksittäisella mustalla oli saada oikeutta
apartheid-ajan Etelä-Afrikassa, muuta kuin vain toivoa, että juuri häntä
kohdeltaisiin edes joten kuten, armosta? Tilanne on
nyky-Suomessa ns. perheoikeuteen liittyvissä asioissa sukupuolten
suhteen täsmälleen sama. Suomessa tuo musta on tavallinen
perheestään huolehtinut ja lapsiaan rakastava mies
perheoikeudessamme.
maltillisesti ja perustellen:
Lakimme ja niiden
noudattaminen? (-
who cares? )
Sitä ihmettelen, että kovasti tuntuvat monet vieläkin luottavan
siihen mitä lakimme sanoo, että siitä olisi heille apua. Haluaisin
muistuttaa, että mitä väliä sillä on mitä lakimme määrää, kun
viranomaisemme eivät suostu noita lakeja noudattamaan. Eikä kukaan
viitsi vaivautua asiaa valvomaan, monasti näyttää että asia on juuri
päin vastoin, että viranomaiset ja jopa ylimmät päättäjämme ovat itse
lainrikkomuksia kaikin keinoin tehtailemassa ; kutsunkin
maatamme perheoikeuden roistovaltioksi - ja näin siis hyvin
maltillisesti ja perustellen:
Vastuussa olevat tahot keskittyvätkin vain myöntämään
rahoitusta ja palkintoja tahoille jotka ovat valmiita omaa sukupuoltaan
ja vanhemmuuttaan, isyyttään yhä edelleen
alentamaan. Sellainen palkitaan tässä maassa, perheoikeuden
roistovaltiossa.
Suomessa ei siis ole lakia.
tasa-arvo- ja lakiterveisin
antti
heiskala