Arvoisa ulkoministeri Stubb,
Olette antanut tukenne oman käden oikeuden käyttöön, koskien huoltajuuskiistaa
jossa lapsen isä kaappasi viisivuotiaan poikansa Venäjältä Suomeen. Millä
perusteella te näin toimitte? Suomi ei todellakaan ole muutenkaan maailmalla
siitä tunnettu, että se noudattaisi kansainvälisiä lapsen turvaksi luotuja
sopimuksia. Päinvastoin, Suomen valtio on tunnettu siitä, että se ei ole
noudattanut lapsikaappauksista tehtyjä sopimuksia vaan on perinteisesti tukenut
kansalaistensa tekemiä kansainvälisiä lapsikaappauksia avokätisesti ja
viimeiseen asti. Toki yleensä on tuettu vain äidin suorittamia lapsikaappauksia,
kuten tapaukset Eric Comet, Outi Koski ja Kerstin Campoy.
Ulkoministeri Stubb,
tyylillenne uskollisesti, siis täysin ajattelemattomasti, te näytätte jatkavan
samalla lapsen oikeuksien roistovaltion lapsikaappauksia suosivalla ja tukevalla
linjalla.
Ulkoministeri Stubb hyvä, muistutan että teidän Kokoomus- puolueenne on ollut suoraan mukana -
ja vastuussa - myös niissä hankkeissa
joissa lapsen oikeusturvaa ja ihmisoikeuksia on Suomessa heikennetty täysin
vastoin kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, ja niiden sisältöä piilotellen,
niitä jopa väärentäen.
Ulkoministeri Stubb, teidän Kokoomus- puolueenne
on ollut suoraan mukana - ja vastuussa, siitä että sekin on vaiennut
presidentti Tarja
Halosen oikeusministeriyden aikana Suomessa suoritetun lapsen
ihmisoikeuksia turvaavan ja määrittelevän ylimmän mahdollisen asiakirjan, YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen,
"suomentamisen" yhteydessä tapahtuneen tahallisen väärentämisen - väärentämisen
joka tapahtui eräiden tahojen omien yli lasten oikeuksien käyvien laittomien
etuoikeuksien lisäämiseksi.
Tämän väärentämisen johdosta maassamme syntyy edelleen myös n.
600 pysyvästi aivovaurioitunutta lasta, joka vuosi.
Ja tämän rikoksen lasta vastaan Suomen valtio
teki, jotta homoseksuaalisille naisille saatiin ajettua "oikeus" "isättömään" lapseen, aivan nykyisen
presidenttimme SETA-harrastuksien ja seksuaalisten mieltymysten mukaan. Mitä
mieltä te tällaisesta olette?
Mitä te aioitte tehdä näiden Suomen valtion
suoraan lasta vastaan suorittamien laittomuuksien lopettamiseksi. Ette
arvatenkaan yhtään mitään. Mielummin menette marssimaan Gay - Paraatiin,
otaksun.
Tästä tulikin mieleeni, että lieneekö tuo viimeksi mainitsemani
syynä siihen, että olette omista henkilökohtaisista syistänne aiheuttanut niin
usein vahinkoa Suomen ja Venäjän suhteille. Kauhulla muistelen kuinka kauan
olitte täysin ulkona maailman tapahtumista myös Georgian taannoisten tapahtumien suhteen, niin
että alaistenne ja kansan piti teidät siinäkin asiassa ruotuun palauttaa.
Ulkoministeri Stubb, te olette ulkoministerimme, mutta ikävä kyllä
yleensä aina viimeinen joka ymmärtää mitä maailmalla tapahtuu, siltä näyttää.
Georgian tapahtumat olivat hyvä esimerkki tästä. Samoin kuin tukemanne Suomen
valtion laiton linja suhteessa lapsen ihmisoikeuksiin.
...
Asiaani vielä hiukan lisää valaistakseni
liitän mukaan lyhyen otteen lapsikaappausasiaan
liittyvästä Iltalehdessä käydystä keskustelusta
- "Anton 5v ja
isonaapurimme"
Vieras
Suomi ei noudata kansainvälisiä sitoumuksia
Ei nimimerkkiä kirjoitti:
Neuvo sinulla, umpisuomettuneelle ressukalle,
tai sitten venäläiselle: Kannattaa kunnoittaa Suomea, sen lakia ja
kansainvälsiesti sovittuja sääöntöjä ja
sitoumuksia.
|
ystävällisin terveisin,
mies jota ei ole,
antti heiskala
www.lapsenoikeus.info
|