|
Pelkkiä
parahduksia *
Kuinka kauan tämä
viranomaisen kuuropiilo vielä saa
jatkua?
Postia
oikeusministeriöstä:
ONGELMIA EI OLE
Sain jokin
aina sitten sitten palautetta oikeusministeriöstä. Viesti oli
selkeä: Ongelmia ei ole.
Sain tietää, että kuulemma "on pelkästään miehen
aktiivisuudesta kiinni toteutuuko hänen lainmukainen
yhdenvertaisuutensa vanhempana ja huoltajana vai ei".
Tästä saamastani ilouutisesta huolimatta minulle jäi kuitenkin
harvinaisen epäselväksi mitä lapsen isän olisi tehtävä, jotta hän
todellisuudessa asettuisi lapsen äidin kanssa samalle lähtöviivalle.
Mutta, kas, sitä sitten ei vaivauduttukaan selittämään.
Pahasti näyttää siltä, että oikeusministeriötämme ei
perheoikeutta säätelevien lakien ja niiden soveltamisen todellisuus
kiinnosta vähääkään. Muuten kuin vääristymien lisääminen, kuten ns.
hedelmöityshoitolain yhteydessä saimme todistaa.
OLLI ja OUTI KOSKI
Muistakaamme jälleen myös kuvitteellisia sisaruksia Outi ja
Olli Koski, ja sitä kuinka suomalainen todellisuus heitä
huoltajuuskamppailun tuoksinassa kohtelisi - varsin rumalta näyttää
- ajatellen "oikeusministeriötä" ja sen toimia, ja niiden toimien
lainmukaisuutta. Siis toimettomuutta ja aivan täydellistä
välinpitämättömyyttä koskien ihmisten yhdenvertaisuutta ja
tasa-arvoisuutta lain edessä: Isät
linnaan, normituomiolla: 1,5 vuotta ehdotonta
vankeutta - lapsikaappauksesta.
Kun kyse onkin kuulemma nyt vain isien toimettomuudesta,
niin muistelkaamme sitten kuinka Eric
Cometin kävi, ja vain vaivaisen viiden vuoden
oikeudenkäynnin jälkeen. Mitä tuo nyt muka olisi.
"OIKEUSMINISTERIÖSTÄ"
Oikeusministeriöstä saamassani kirjeessä luki, että "edellä
sanotusta seuraa siten lähinnä vain se, että isä joutuu olemaan
aloitteellinen halutessaan tilanteeseen muutosta". - Aiku
kauheeta: "isä joutuu olemaan aloitteellinen" !
Nytpä senkin tiedän, mistä tämäkin asia kiikastaa.
Riita-automaatti
( aina vain yhtä ajankohtainen kirjoitukseni jo
kolmen vuoden takaa :
)
JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ
En malta olla
kommentoimatta Helsingin kaupungin johtavan sosiaalityöntekijän Raija Panttilan työryhmineen
laatimaa vastausta kehitys- ja kasvatuspsykologi Maarit Silvénin aiempaan Helsingin
Sanomissa julkaistuun kirjoitukseen, joka uusimpiin
tutkimustuloksiin pohjautuen puhui jaetun tasa-arvoisen vanhemmuuden
ja erolasten kahden kodin mallin paremmuuden puolesta.
RAIJA PANTTILA
Kommentissaan Panttila
kirjoittaa, että huoltajuusratkaisun on perustuttava vanhempien
yksimieliseen päätökseen "yhteistyövanhemmuudesta", mikä tietenkin
paras lähtökohta olisikin, mutta joka on käytännössä täysin
utopistinen lähtökohta silloin kun vanhemmat ovat keskellä eroaan.
Niinpä Panttilan edellyttämä vaatimus vanhempien yksimielisestä
päätöksestä ryhtymisestä tasa-arvoiseen vanhemmuuteen eron jälkeen
onkin täysin kestämätön ja asenteena käytännössä vaarallinen, sekä
lasten että heidän isiensä oikeuksien ja tulevan hyvinvoinnin
kannalta.
PERHEOIKEUDEN PIILOTETUT KASVOT
On
hyvin arveluttavaa, että sosiaalitoimiston perheoikeudellisiin
asioihin keskittyvältä johtavalta sosiaalityöntekijältä ja hänen
työryhmältään on jäänyt perheoikeudellisen todellisuuden toiset ja
rumemmat kasvot täysin huomaamatta: Panttilan esittämä
"riidattomuuden" vaatimus yhteishuoltajuuteen pyrkimisen ja siihen
päätymisen edellytyksenä toimii todellisuudessa vain toisen
vanhemman - käytännössä lasten äidin - täydellisen yksinvallan
tukipilarina yli perheen muiden jäsenten. Ja tuolla erojen
yhteydessä täysin absurdilla "riidattomuuden" vaatimuksella
todellisuudessa vain ruokitaan riitaisuutta, sen ollessa riidan
toisen osapuolen - vain sukupuolensa perusteella tilanteessa
vahvemmilla olevan - yksinvallan sekä edellytys että peruste
yhtäaikaa.
Tilanne on juridisesti tietenkin täysin
kestämätön.
Tämä, "riitaisuuteen" perustuva, lapsen toisen,
tasa-arvotyypitetysti huonomman, vanhemman nöyryyttämis- ja
alistamiskone on täysin aukoton,
ja toisen vanhemman totaalista
yksinvaltaa yhtäaikaa sekä ruokkiva että perusteleva, käytännössä
lasten ja heidän isiensä ihmisoikeuksia sumeilematta polkeva
riita-automaatti.
OUTLAWS
Edellä esitetyn lisäksi kuvaamallani
tavalla alistettuun asemaan joutuvalla vanhemmalla ei ole
tilanteessa minkäänlaista mahdollisuutta puolustautua, ei edes
oikeusteitse, sillä onhan asian vieminen oikeuteen takuuvarma
osoitus juuri tuosta, koko ajan vain toisen osapuolen pussiin
pelaavasta "riitaisuudesta".
"VASTUUNKANTAJAT"
Se, miksi kohdistan kritiikkini kärjen näissä asioissa
tasa-arvoviranomaisiimme, johtuu yksinkertaisesti siitä syystä että
myös näiden asioiden tarkastelu ja tutkiminen, havaittujen
vääryyksien, jopa juuri valvovien viranomaisten toimesta tehtyjen,
vain sukupuolen perusteella tehtyjen - i h m i s o i k e u s r i k o
s t e n - esiintuominen ja tilanteen korjaaminen kuuluu suoraan
heidän toimenkuvaansa.
Tämän sijasta nykyisenlaisina
"tasa-arvoviranomaisemme" itse keskittyvät ihmisiä sukupuolen
perusteella suoraan syrjiviin rikollisiin hankkeisiin, kuten juuri
tuo jo aiemmissa kommenteissani mainitsemani lapsiin kohdistuvan
väkivallan tutkimushankkeen estäminen. Ilmeisesti heillä on siis
todellista tietoakin siitä mikä on lasten todellisuus tuossa
suhteessa, ja sen vuoksi asiasta on vaiettava, keinolla millä
hyvänsä.
Liki uskonnollisen hurmosliikkeen kaltaisella tavalla
eteenpäin viedyt sukupuolipoliittiset tavoitteet kun ovat päämäärä
joka ilmeisesti pyhittää kaikki keinot.
"TASA-ARVOVIRANOMAISET"
Todellisuudessa
tasa-arvoviranomaisemme siis laiminlyövät virkavelvollisuuksiaan:
Kun heille esittää kysymyksen, mikseivät he välitä lainkaan miehiin
ja lapsiin kohdistuvista tasa-arvorikkomuksista, saa vastauksen,
että "heillä ei ole resursseja, ja että oikeastaan ne eivät kuulu
heidän toimenkuvaansa, se on oikeastaan naisen aseman edistäminen
työelämässä".
Meillä on siis monikymmenpäinen joukko
"tasa-arvoviranomaisia" jotka kieltäytyvät hoitamasta kuin pientä
osaa tehtävänannostaan.
On varsin huolestuttavaa, että koko
miehiä ja lapsia koskeva tasa-arvokeskustelu on pelkästään
yksityisen aktiivien hartioilla, ja palkkaa vastaan
"tasa-arvoasioita" ajavat tahot keskittyvät pelkästään heidän
toimintansa vähättelyyn ja vaikeuttamiseen, argumentit joita silloin
viranomaiselta kuulee ovat juuri tuota samaa tasoa, jota Espoon
kaupungin johtava psykologi Marita
Saxenkin osoitti, kuvaamalla miesten puheenvuoroja
vain "pelkiksi parahduksiksi".
*
Viranomaisen perheväkivalta
"PELKKIÄ
PARAHDUKSIA"
Espoon kaupungin johtava psykologi Marita Saxen
kirjoitti puheenvuorossaan seuraavaa:
"Lasten turvallisuuden varmistaminen saattaa
edellyttää äitien yksinhuoltajuutta, tapaamisten rajoittamista,
valvottuja tapaamisia sekä lasten noutoa ja palauttamista kodin
ulkopuolella turvatuissa olosuhteissa.
Vakavissa tilanteissa
on syytä harkita tapaamisten jäädyttämistä, kunnes väkivallan tekijä
voi osoittaa väkivallan olevan hallinnassa ja hoidossa. On todettu,
että väkivaltaisesti käyttäytyvät miehet eivät hakeudu avun piiriin
ilman selkeitä rajoja, pysäyttämistä ja väkivaltaan
puuttumista."
Katsotaanpa kirjoituksen sisältöä hiukan
tarkemmin:
"Lasten turvallisuuden varmistaminen saattaa
edellyttää äitien yksinhuoltajuutta".
Mistä Saxen vetää
tuollaisen yleisluontoisen johtopäätöksen, kun yleisesti on tiedossa
että nimenomaan äidit vastaavat valtaosasta pieniin lapsiin
kohdistuvasta väkivallasta, jopa 80 % pienimpien lasten kohdalla?
Mihin Saxenilta unohtui todellinen maailma ja sen tapahtumat? Tosin
kirjoittihan hän "saattaa edellyttää". Mikä tahansahan tietenkin
"saattaa edellyttää".
Mutta entäpä jos kirjoittaisimmekin
tasapuolisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon vuoksi seuraavalla
tavalla:
"Lasten turvallisuuden varmistaminen 'saattaa
edellyttää' isien yksinhuoltajuutta, tapaamisten rajoittamista,
valvottuja tapaamisia sekä lasten noutoa ja palauttamista kodin
ulkopuolella turvatuissa olosuhteissa.
Vakavissa tilanteissa
on syytä harkita tapaamisten jäädyttämistä, kunnes väkivallan tekijä
voi osoittaa väkivallan olevan hallinnassa ja hoidossa. On todettu,
että väkivaltaisesti käyttäytyvät naiset eivät hakeudu avun piiriin
ilman selkeitä rajoja, pysäyttämistä ja väkivaltaan
puuttumista."
Toivon ettemme kirjoita tuolla tavalla, sillä
lapsilla on oikeus niin äitiin kuin isäänkin, ja vain hyvin
harvoissa tapauksissa voidaan katsoa että vanhemman ja lapsen
suhteen katkaiseminen olisi lapsen edun mukaista. Valitettavasti
tätä kuitenkin tapahtuu useinkin, sosiaaliviranomaisen
myötävaikutuksella, kuten Saxenkin kirjoituksessaan suosittelee.
Mutta kenen edun vuoksi? Se on kysymys joka on vihdoin nostettava
esiin, ainakaan se ei ole "lapsen etu" kun sen motiivina on
huoltajuustaistelun voittaminen, niin kuin hyvin usein on
asianlaita.
Entäpä siis jos jatkaisimmekin seuraavalla
tavalla:
"On myös todettu että sosiaaliviranomaiset
saattavat olla täysin kyvyttömiä näkemään tilanteen todellista
laatua, erottamaan edes väkivallantekijän sukupuolta, tai erottamaan
omia ennakkoluulojaan todellisuudesta, joten lasten turvallisuuden
varmistaminen 'saattaa edellyttää' asioita käsittelevien
sosiaaliviranomaisten vastuuseen saattamista, silloin kun he ovat
toimineet selkeästi lapsen etua vastaan, sillä eivät he
toimintatapojaan muuta ilman selkeitä rajoja, pysäyttämistä ja
toimintaan puuttumista."?
Esimerkkejä yllä mainitusta löytyy vaikka kuinka
paljon, eikä asia siitä miksikään muutu vaikka viranomainen
todellisuuden yrittäisikin kieltää, siitä vaieta, kuten lapsiin
kohdistuvasta väkivallasta on yritetty vaieta, hyvinkin korkealla
taholla.
Otetaanpa tässä taas esiin tuo hyvin
dokumentoitu esimerkki - tapaus Eric Comet - esimerkkinä
sosiaaliviranomaisten tekemästä ihmisoikeusrikoksesta josta he
selvisivät vain huomautuksella, kun taas heidän toimintansa johdosta
isä menetti lapsensa, lopullisesti, lapset niin isänsä kuin
äitinsäkin. Miksi tämän kaiken annettiin tapahtua? Ja miksi kukaan
ei ole kantanut vastuuta tapahtuneesta?
Toisena esimerkkinä kannattaa
todellakin myös muistaa surullisen kuuluisa tapaus Outi Koski,
se miten mikään laki tässä maassa ei tuntunut koskevan häntä, eikä
häntä hyysääviä viranomaisia, pelkästään sen vuoksi että lapsen
kaappaaja oli nainen. Haluankin kysyä miten "Olli Koskea" olisi
kohdeltu vastaavassa tilanteessa? samoinko? tasa-arvoisestiko?
Saanen epäillä. Näin meillä armaassa "tasa-arvoisessa" Suomessamme,
jossa sosiaaliviranomainen käyttää pahimmillaan ääretöntä henkistä
väkivaltaa yksittäistä vanhempaa vastaan, ja pelkästään tämän
sukupuolen perusteella, useinkin pelkästään oman subjektiivisen
sukupuolinäkemyksensä perusteella. Ja tasa-arvoviranomainen pyrkii
kaikin keinin syrjimään sukupuolen perusteella, jopa omassa
kokopanossaan.
Miksi kaiken tämän annetaan tapahtua, vuodesta
toiseen. Missä on tämän maan laki, vai välittävätkö
vastuussa olevat viranomaiset siitä mitään?
Kuurupiilosilla
Tämä
kirjoitukseni oli siis "pelkkä parahdus" tasa-arvoviranomaistemme,
oikeusministeriömme, oikeuslaitoksemme ja sosiaaliviranomaistemme
asennevammaisuudesta, kyvyttömyydestä hoitaa tehtäviään niinkuin niistä on
laissa määrätty, ihmisiä yhdenvertaisesti kohdellen. Kyvyttömyydestä, edes kuunnella, sitä mitä
ihmiset tässä maassa heidän laittomien toimiensa seurauksena
joutuvat läpi käymään.
Kuinka kauan tämä kuurupiilo saa vielä
jatkua?
Kuka
lopulta kantaa vastuun kaikesta
tästä?
_________________
"sitten lapsella vain on kaksi
äitiä"
-- Tarja Halonen
|