|
..................................
|
|
Arvoisat kansanedustajat,
arvoisa media
Vaalit ovat jo ovella, mitkä puolueet ja ketkä kansanedustajat
kykenevät vastaamaan tekemisistään ja allekirjoittamistaan lausunnoista. Liitän
alle mm. Vihreän liiton, Vasemmistoliiton ja Keskustan kansanedustajien allekirjoittamia
dokumentteja, joita monet puolueiden vaalikampanjoita suunnittelevat eivät ehkä
haluaisi enää silmissään nähdä, mutta jotka saattavatkin puolestaan olla äänestäjille hyvin kiinnostavia ja jopa ratkaisevia heidän äänestyskäyttymisensä
kannalta
VÄKIVALTATUTKIMUKSEEN LIITTYVIÄ TIEDOTTEITA:
TIEDOTE
Vihreät Naiset ry
Gröna Kvinnorna rf
The Green Women’s Association
Julkaisuvapaa 12.2.2004
Vihreät Naiset ry ihmettelee RAY:n avustusten jakoa
Vihreät
Naiset ry on kiinnittänyt huomiota uuden, naisten aggressiota käsittelevän
hankkeen laajamittaiseen tukemiseen. RAY on alustavasti myöntänyt Naisen
aggressio läheisissä ihmissuhteissa –hankkeelle (2004-2008) 430.000 euroa.
Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa naisten fyysisen väkivallan lisäksi myös
henkistä ja seksuaalista väkivaltaa. Vihreät Naiset ry muistuttaa, että Suomi on
Euroopan unionin väkivaltaisin maa. Suomalaisen lähisuhdeväkivallan suurin
ongelma on miesten naisiin kohdistama fyysinen väkivalta. Fyysinen väkivalta on
laissa määritelty rikokseksi. Tilastokeskuksen tekemä kansallinen kyselytutkimus
vuodelta 1998 osoitti muun muassa, että joka viides nainen on kokenut fyysistä
väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Lähisuhteissa tapahtuvasta fyysisestä
väkivallasta noin 90 prosentissa väkivallan tekijä on mies, noin 10 prosentissa
nainen.
Vihreät
Naiset ry:n mielestä on outoa, että RAY tukee laajasti sellaista väkivallan
ehkäisytyötä, joka ei kohdistu em. suomalaisen väkivallan perusongelmaan. Vihreät Naiset ry ihmettelee RAY:n päätöstä
kanavoida merkittäviä summia lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn suunnatuista varoista
valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle, Ensi- ja turvakotien
liitolle (ETU). Lasten suojelun rinnalla lasten äidit, jotka ovat useimmiten
lasten isien väkivallan kohteina, ovat naisjärjestöjen yhteisen käsityksen
mukaan ensisijainen väkivallalta turvaamisen kohde. Naisten suojelu on parasta
lasten suojelua.
Vihreät Naiset ry muistuttaa tärkeästä erosta rikokseksi
määritellyn fyysisen väkivallan ja muun väkivallan välillä. Aggressiivinen
käytös ei oikeuta fyysistä väkivaltaa missään tilanteessa, eikä aggressiivista
käytöstä ja fyysistä väkivaltaa voi rinnastaa toistensa vastapuoliksi. Mikäli
RAY pitää tärkeänä ohjata tulevaisuudessa varoja henkisen väkivallan ja
aggressiivisen käytöksen systemaattiseen kartoittamiseen, lähtökohdaksi on
otettava suomalaisen väkivallan perusongelma: miesten naisiin kohdistama
väkivalta eikä naisten miehiin kohdistama väkivalta. Lyöntien välillä myös mies
käyttää henkistä väkivaltaa (uhkailua, pelottelua, kiristystä, manipulointia,
haukkumista, taloudellista, sosiaalista ja psyykkistä kontrollointia jne).
Aggressiivinen käytös ilman fyysisen väkivallan ulottuvuutta ei ole Suomessa
yksinomaan naisten ongelma eikä myöskään rikos.
Vihreät Naiset ry pitää
ensiarvoisen tärkeänä, että avustuksista päätettäessä kohdistetaan huomio
erityisesti naisille suunnattuihin palveluihin, joita tarjotaan myös
perheettömille, lapsettomille ja vammais- ja maahanmuuttajanaisille.
LISÄTIETOJA:
Pääsihteeri Elina Hatakka, 050 586 5729
.....................................................................................................
Vasemmistonaiset ihmettelee RAY:n avustusten
jakoa
Vasemmistonaisten hallitus on kiinnittänyt huomiota uuden,
naisten aggressiota käsittelevän hankkeen laajamittaiseen tukemiseen. RAY on
alustavasti myöntän Naisen aggressio läheisissä ihmissuhteissa-hankkeelle (2004
- 2008) 430.000 euroa.
Vasemmistonaiset muistuttaa, että Suomi on Euroopan unionin
väkivaltaisin maa. Suomalaisen lähisuhdeväkivallan suurin ongelma on miesten
naisiin kohdistama fyysinen väkivalta. Fyysinen väkivalta on laissa määritelty
rikokseksi. Tilastokeskuksen tekemä kansallinen kyselytutkimus vuodelta 1998
osoitti muun muassa, että joka viides nainen on kokenut fyysistä väkivaltaa
nykyisessä parisuhteessaan. Vuositasolla tämä tarkoittaa 90 000 naista. Noin 90
prosentissa lähisuhteissa tapahtuvan fyysisen väkivallan tekijä on mies ja noin
10:ssä prosentissa nainen. - RAY:n tukeman hankkeen tarkoituksena on kartoittaa
naisten fyysisen väkivallan lisäksi myös naisten henkistä ja seksuaalista
väkivaltaa.
Vasemmistonaisten mielestä on outoa, että RAY tukee laajasti
sellaista väkivallan ehkäisytyötä, joka ei kohdistu em. suomalaisen väkivallan
perusongelmaan, vaan ihmettelee RAY:n päätöstä
kanavoida merkittäviä summia lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn suunnatuista varoista
valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle - omalla lohkollaan
korvaamattoman arvokasta työtä tekevälle - Ensi- ja turvakotien liitolle (ETU).
Lasten suojelun rinnalla ne lasten äidit, jotka ovat lasten isien väkivallan
kohteina ovat Vasemmistonaisten käsityksen mukaan ensisijainen väkivallalta
turvaamisen kohde. Naisten suojelu on parasta lasten suojelua.
Vasemmistonaiset haluaa myös
korostaa tärkeää eroa rikokseksi määritellyn fyysisen väkivallan ja muun
väkivallan välillä. Aggressiivinen käytös ei oikeuta fyysistä väkivaltaa missään
tilanteessa eikä niitä voi rinnastaa toistensa vastapuoliksi. On hyvä, että
rahoitusta ohjataan tulevaisuudessa myös henkisen väkivallan ja aggressiivisen
käytöksen systemaattiseen kartoittamiseen ja ehkäisyyn, lähtökohdaksi on
otettava kuitenkin molemmat sukupuolet. Suomalaisen lähisuhdeväkivallan ydin on
edelleen miesten naisiin kohdistuvasta väkivalta eikä naisten miehiin kohdistama
väkivalta. Aggressiivinen käytös ilman fyysisen väkivallan ulottuvuutta ei ole
Suomessa yksinomaan naisten ongelma eikä myöskään rikos. Lyöntien välillä myös
mies käyttää henkistä väkivaltaa (uhkailua, pelottelua, kiristystä,
manipulointia, haukkumista, taloudellista, sosiaalista ja psyykkistä
kontrollointia jne.). Fyysinen väkivalta aiheuttaa lisäksi aina henkisiä
seurauksia.
Vasemmistonaiset pitää ensiarvoisen tärkeänä, että avustuksista
päätettäessä kohdistetaan huomio erityisesti uhreille, eli pääsääntöisesti
naisille, suunnattuihin palveluihin, joita tarjotaan myös perheettömille,
lapsettomille ja vammais- ja maahanmuuttajanaisille. Uhrien turvallisuuden
takaaminen tulee olla palvelujen peruslähtökohta.
Lisätietoja: Naispoliittinen
sihteeri Lena Paju 050 5911216
, sähköposti
Vasemmistonaisten hallitus -
16.2.2004
.......................................................................................................
Suomen Keskustanaiset ihmettelee RAY:n avustusten
jakoa
Suomen Keskustanaiset on kiinnittänyt huomiota uuden, naisten
aggressiota käsittelevän hankkeen laajamittaiseen tukemiseen. RAY on alustavasti
myöntänyt Naisen aggressio läheisissä ihmissuhteissa –hankkeelle (2004-2008)
430.000 euroa. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa naisten fyysisen väkivallan
lisäksi myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa. Keskustanaiset muistuttaa,
että Suomi on Euroopan unionin väkivaltaisin maa. Suomalaisen
lähisuhdeväkivallan suurin ongelma on miesten naisiin kohdistama fyysinen
väkivalta. Fyysinen väkivalta on laissa määritelty rikokseksi. Tilastokeskuksen
tekemä kansallinen kyselytutkimus vuodelta 1998 osoitti muun muassa, että joka
viides nainen on kokenut fyysistä väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Noin 90
prosentissa lähisuhteissa tapahtuvan fyysisen väkivallan tekijä on mies ja noin
10:ssä nainen. Keskustanaisten mielestä on outoa, että RAY tukee laajasti
sellaista väkivallan ehkäisytyötä, joka ei kohdistu em. suomalaisen väkivallan
perusongelmaan, vaan ihmettelee RAY:n päätöstä
kanavoida merkittäviä summia lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn suunnatuista varoista
valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle, Ensi- ja turvakotien
liitolle (ETU). Lasten suojelun rinnalla lasten äidit, jotka ovat useimmiten
lasten isien väkivallan kohteina, ovat NYTKISin käsityksen mukaan ensisijainen
väkivallalta turvaamisen kohde. Naisten suojelu on parasta lasten suojelua.
Suomen Keskustanaiset pitää ensiarvoisen tärkeänä, että avustuksista
päätettäessä kohdistetaan huomio erityisesti naisille suunnattuihin palveluihin,
joita tarjotaan myös perheettömille, lapsettomille ja vammais- ja
maahanmuuttajanaisille.
LISÄTIETOJA: Puheenjohtaja Susanna Haapoja, 050 – 511 3114
Järjestösihteeri Anni-Mari Perkkiö, 0400 – 700 608
Suomen Keskustanaiset ry:n hallitus Helsingissä 7.2.2004:
....................................................................................................
TIEDOTE 12.2.2004
Naisjärjestöjen Keskusliitto ihmettelee RAY:n
avustusten jakoa
Naisjärjestöjen Keskusliitto on kiinnittänyt huomiota uuden,
naisten aggressiota käsittelevän hankkeen laajamittaiseen tukemiseen. RAY on
alustavasti myöntänyt Naisen aggressio läheisissä ihmissuhteissa –hankkeelle
(2004 - 2008) 430.000 euroa. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa naisten
fyysisen väkivallan lisäksi myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa.
Naisjärjestöjen
Keskusliitto muistuttaa, että Suomi on Euroopan unionin väkivaltaisin maa.
Suomalaisen lähisuhdeväkivallan suurin ongelma on miesten naisiin kohdistama
fyysinen väkivalta. Fyysinen väkivalta on laissa määritelty rikokseksi.
Tilastokeskuksen tekemä kansallinen kyselytutkimus vuodelta 1998 osoitti muun
muassa, että joka viides nainen on kokenut fyysistä väkivaltaa nykyisessä
parisuhteessaan. Vuositasolla tämä tarkoittaa 90 000 naista. Noin 90 prosentissa
lähisuhteissa tapahtuvan fyysisen väkivallan tekijä on mies ja noin 10:ssä
prosentissa nainen.
Keskusliiton mielestä on outoa, että RAY tukee laajasti sellaista
väkivallan ehkäisytyötä, joka ei kohdistu em. suomalaisen väkivallan
perusongelmaan, vaan ihmettelee RAY:n päätöstä
kanavoida merkittäviä summia lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn suunnatuista varoista
valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle, Ensi- ja turvakotien
liitolle (ETU). Lasten suojelun rinnalla lasten äidit, jotka ovat useimmiten
lasten isien väkivallan kohteina, ovat Naisjärjestöjen Keskusliiton käsityksen
mukaan ensisijainen väkivallalta turvaamisen kohde. Naisten suojelu on parasta
lasten suojelua.
Naisjärjestöjen Keskusliitto haluaa myös korostaa tärkeää eroa
rikokseksi määritellyn fyysisen väkivallan ja muun väkivallan välillä.
Aggressiivinen käytös ei oikeuta fyysistä väkivaltaa missään tilanteessa eikä
niitä voi rinnastaa toistensa vastapuoliksi. Mikäli RAY pitää tärkeänä ohjata
tulevaisuudessa varoja henkisen väkivallan ja aggressiivisen käytöksen
systemaattiseen kartoittamiseen, lähtökohdaksi on otettava suomalaisen
väkivallan perusongelma: miesten naisiin kohdistuvasta väkivalta eikä naisten
miehiin kohdistama väkivalta. Lyöntien välillä myös mies käyttää henkistä
väkivaltaa (uhkailua, pelottelua, kiristystä, manipulointia, haukkumista,
taloudellista, sosiaalista ja psyykkistä kontrollointia jne.). Fyysinen
väkivalta aiheuttaa lisäksi aina henkisiä seurauksia. Aggressiivinen käytös
ilman fyysisen väkivallan ulottuvuutta ei ole Suomessa yksinomaan naisten
ongelma eikä myöskään rikos.
Naisjärjestöjen Keskusliitto pitää ensiarvoisen tärkeänä, että
avustuksista päätettäessä kohdistetaan huomio erityisesti naisille suunnattuihin
palveluihin, joita tarjotaan myös perheettömille, lapsettomille ja vammais- ja
maahanmuuttajanaisille. Uhrien turvallisuuden takaaminen tulee olla palvelujen
peruslähtökohta
.............................................................................
- mukana samoissa pippaloissa asiantuntemustaan esittelemässä
olivat myös mm. NYTKIS ja Naisasialiitto Unioni.
a
-----------------------------------------------------------------------------
LIITE:
tässä jo edellä
teille lähettämäni, tähän postiin suoraan liittyvä, laskemani suomalaisen
perheväkivallan todellisuudesta:
Kuolemaan johtaneesta
perheväkivallasta
YHTEENLASKU
( puoliso- ja lapsiin kohdistuvan väkivallan tilastoa
suhteutettuna saman mittaiseen ajanjaksoon )
"Vuonna 2003 kuoli 13 naista
aviomiehensä surmaamana ja 5 miestä aviovaimonsa surmaamana, 2004 4 miestä ja 15
naista, 2005 3 miestä 11 naista." - eli, kolmen vuoden aikana kuoli siis
39 naista ja 12 miestä aviopuolisonsa tappamana.
Lisäätään tuohon sitten se mistä on virallisesti vaiettu:
"Ajanjaksolla
(1.6.2002 - 31.12.2005 ) surmattiin kaksikymmentäviisi alle 15-vuotiasta lasta,
neljätoista poikaa ja yksitoista tyttöä. Heistä viisitoista (60 %) oli joutunut
äitinsä ja yhdeksän (36 %)isänsä surmaamaksi, yksi (4 %) sai surmansa Myyrmannin
pommi-iskussa." (
lähde : Oikeupoliittinen
tutkimuslaitos OPTULA : Henkirikollisuus Suomessa )
- eli 3,5 vuoden aikana äiti tappoi lapsensa 15 tapauksessa, isä 9 tapauksessa .
Suhteutetaan aviopuolisoiden surmat saman mittaiseen ajanjaksoon
kuin lastenkin surmat ( 3,5 vuoteen )
39 / 3
vuotta = 45,5 / 3,5 vuotta
12 / 3 vuotta = 14 /
3,5 vuotta
lisätään saatuihin puolisosurmien suhdelukuun / 3,5 vuotta lasten
surmat / 3,5 vuotta
45,5 + 9 = 54,5 / miehet (
suhdelukuja )
14 + 15 = 29 / naiset
tuon perusteella
vastaisivat miehet 65 %:sta kuolemaan johtaneesta perheväkivallasta, naiset
35 % :sta.
Ei taida olla ihan sitä mitä meille jatkuvasti virallisessakin
tiedoituksessa opetetaan, sitä mitä sitten kuulutetaan aina ulkomaille asti,
jopa ulkoministeriön voimin, onhan UM kunnostautunut muun muassa työntämällä
muutaman viimeisen UM:n Lapsen oikeuksien
valvontaraportin täyteen "Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa" ja "Naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa".
* Sitä ei
ulkoministeriön "valvonta"raportissa sitten muistettukaan mainita, että YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen "suomennos" on siellä UM:n nurkissa parhaillaan
uudelleen suomennettavana - kun sain kuin sainkin Suomen Unicefin tuon "suomennoksen" pitkin
hampain viimein UM:lle uudelleen suomennettavaksi lähettämään, sen jälkeen kun
huomasivat, että olin kääntynyt asiassa myös jo kansainvälisen Unicefin puoleen.
Ensin ilmoittivat täällä, etteivät he ryhtyisi mihinkään toimiin. Tästä asiasta
ei tainnut UM Lapsen oikeuksien "valvonta" "raportissa" ollakaan sitten mitään
mainintaa?
Tämä valtiotasolla tapahtuva
täydellinen lasten oikeuksilla pelleily on saatava loppumaan.
antti heiskala
PS. ( tämä on liitetty myöhemmin ei
alkuperäisessä postissa mukana ) Tuon yllä olevan postin lähettetyäni sain
kuulla, että myös Kokoomusnaiset olivat mukana tuossa "ihmettelyssä"
Naisjärjestöjen keskusliiton kautta. Miten ihmeessä tämä meno on voinut mennä
tällaiseksi tässä maassa ?
* Huom. Ulkoministeriössä tämä nykyisen presidettimme Tarja Halosen oikeusministeriyden aikana lapsia vastaan tehty petos on
sitten ilmeisesti haudattu jälleen ö-mappiin, enpä
ihmettele yhtään, olihan ulkoministerinämme itse "Tarjan kamu"- Erkki Tuomioja, silloin kun sain Suomen Unicefin pakotettua lähettämään YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista UM:n uudelleen suomennettavaksi.
Kukaan ei kanna vastuuta ja Tarja Halonen istuu ihan väärässä linnassa.
.
................................................................. LOL -ETUSIVULLE
LOL
..........
|