Kymmenen syytä olla profeministi
Pasi Malmi
Johdanto
Olen seurannut
kiinnostuneena man@kaapeli.fi
sähköpostilistalla käynnissä olevaa miesten välistä taistelua, jossa
vastakkain ovat profeministit ja antifeministit. Tämä taistelu toistuu
suunnilleen samanmuotoisena myös kaikilla feminismiin liittyvillä
WWW-keskustelufoorumeilla. Ainoana variaationa on se, ovatko taistelussa
vastakkain profeministit ja antifeministit vai antifeministit ja
feministit.
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on esittää
perustelut sille, miksi jokaisen miehen kannattaa olla profeministi.
Samalla käy myös ilmi se, että jokainen profeministi on samalla myös
tahattomasti tai tahallaan antifeministi. Profeminismia puoltavat
perustelut on numeroitu yhdestä kymmeneen. Ne kaikki perustuvat
feminismin sisäisiin keskusteluihin ja argumentteihin, jotka on otettu
uusiokäyttöön profeministisestä miesnäkökulmasta käsin.
1.
Postmodernin feminismin mukaan meidän tulisi puhua
enemmän siitä, kuinka monia erilaisia feminismejä on olemassa yhden
ainoan monoliittisen feminismin sijasta. Tämä tarkoittaa sitä, että
tarkastelun painopiste tulisi suunnata (yhdestä ainoasta) feminismistä
feminismin sisäisiin suuntauksiin ja paradigmoihin sekä vieläkin
tarkemmalla tasolla yksittäisiin ajatuksiin eli meemeihin (meemit, ks.
Malmi 2005 luku 3.3). Tämän postmodernin ajatuksen seurauksena voidaan
päätyä siihen tulokseen, että profeministin on mahdollista poimia
feminististen ajatusten kirjosta juuri itselleen sopivat, joita hän
(pro) kannattaa.
Valittuaan kannattamansa feministiset
ajatukset, profeministi määrittyy samalla myös antifeministiksi, koska
lähes kaikkia feminismin piirissä esitettyjä ajatuksia on kritisoitu
feministien taholta. Tämänkaltaista ”antifeminismiä” ei kuitenkaan
voitane pitää moraalisesti tuomittavana, koska kyseessä on puolen
valinta feminismin sisäisissä keskusteluissa ja linjaerimielisyyksissä.
Tämänkaltainen näkemys feminismistä ja profeminismistä on
todennäköisesti tasa-arvokeskusteluihin osallistuville miehille varsin
vapauttava näkökulma, koska kukaan mies ei todennäköisesti halua tulla
leimatuksi ”moraalittomaksi antifeministiksi” sen paremmin kuin
”feministejä lammasmaisesti tottelevaksi nyhveröprofeministiksikään”.
Seuraavassa on tarkasteltu tarkemmin feminismin sisältä poimittuja
miesmyönteisiä ”parhaita paloja”, jotka voivat houkutella miehiä näiltä
osin profeministeiksi.
2.
Liberaalifeminismin, hyvinvointivaltiofeminismin sekä ns. pohjoismaisen
feminismin mukaan demokratia sekä miesten ja naisten välinen yhteistyö
ovat tärkeitä ja arvokkaita asioita tasa-arvoon pyrittäessä. Miehet
eivät ole naisten vastustajia ja vihollisia vaan pikemminkin arvokkaita
yhteistyökumppaneita, jotka on välttämätöntä saada mukaan tasa-arvoa
edistävään prosessiin. Tämä tarkoittaa samalla irtisanoutumista
sellaisista avoimen miesvihamielisistä feminismin suuntauksista, joiden
diskurssissa miehet selvästi määritellään ”pahoiksi” ja ”vihollisiksi”.
3.
Liberaalifeminismiin sekä
hyvinvointivaltiofeminismiin sisältyy ajatus siitä, että sukupuolten
välinen tasa-arvo, syrjinnän poistaminen sekä jäykistä roolimalleista
luopuminen ovat tärkeitä asioita, jotka voivat hyödyttää myös miehiä.
Tasa-arvo ei tarkoita vain naisten tasa-arvoa suhteessa miehiin vaan
myös miesten tasa-arvoa suhteessa naisiin. Kaikki miehiin kohdistuva
mahdollinen syrjintä on siis poistettava. Samalla miesten roolia on
avarrettava siten, että miehet saavat paremmin kosketuksen omiin omaan
empatiakykyynsä, yhteistyökykyynsä ja yhteisöllisyyteensä sekä omiin
helliin ja hoivaaviin tunteisiinsa siten, että heidän on helpompi
toimia lasten hoitajan roolissa sekä tiimityökykyisenä työntekijänä ja
johtajana työelämässä sekä yhteiskunnan eri organisaatioissa. (vrt.
Wollstonecraft 1792, Harriet Taylor Mill 1851, John Stuart Mill 1869,
de Beauvoir 1949, Friedan 1963 sekä Faludi 1991).
4.
Pohjoismaiseen feminismiin sisältyy usko siihen, että miehet ja
naiset voivat solmia keskenään melko oikeudenmukaisen
sukupuolisopimuksen niin filosofian, yhteiskunnan kuin myös
parisuhteidensa tasolla (Hagenmann 1994 s. 332 sekä osin myös Hirdman
1988 s. 54). Miehet ja naiset eivät siis ole (ainakaan pohjoismaissa)
patriarkaatin sekä ulkoa annetun sukupuolijärjestelmän passiivisia
uhreja vaan vapaalla tahdolla varustettuja toimijoita, joilla on kyky
emansipoitua mahdollisten haitallisten ajatusrakennelmien vallasta
(Hagenman s. 332 sekä Carlsson Wettenberg 1992 s. 34, 37 ja 46).
5.
Feminismin piirissä on esitetty laajamittaista
kritiikkiä patriarkaattiteoriaa kohtaan. Patriarkaattiteorian mukaan
naiset ovat miehiin nähden olleet tuhansia vuosia alisteisessa asemassa
ja tämä alisteisuus on institutionalisoitunut kaikille kielen,
kulttuurin ja ihmiselämän eri sektoreille siten, että alistaminen saa
jatkuvasti kaikissa yhteiskunnissa vakavia materiaalisia seurauksia.
Kriitikoiden mukaan tämä näkemys on liian deterministinen kaikkiin eri
kulttuureihin, maihin ja aikakausiin kohdistuva yleistys (ks. Rubin
1977 s. 168 sekä Eisler 1988). Liika deterministisyys vähättelee
naisten ja miesten kykyä emansipoitua vanhoista rakenteista sekä kykyä
muuttaa näitä rakenteita demokraattisten keinojen avulla (vrt. kohta
4). Liika yleistäminen puolestaan aiheuttaa ”sukupuolisokeutta” eli
kyvyttömyyttä havaita yhteiskuntien, kulttuurien ja aikakausien välisiä
eroja. Esimerkiksi Riane Eislerin mukaan maailman historiassa on
vallinnut ennen vuotta 3000 eKr hyvin pitkä sukupuolten välisen
tasa-arvon, kumppanuuden ja harmonian aikakausi. Vastaavasti Eisler
näkee tällaisen uuden kumppanuuden aikakauden olevan käynnistymässä
2000-luvulla siten, että pohjoismaat ovat tässä prosessissa
edelläkävijöitä (Eisler 1988, 1996 ja 2005). Suomessa
patriarkaattiteorian heikon soveltuvuuden Suomen olosuhteisiin on
havainnut mm. Minna Piispa (Piispa 2002).
6.
Feminismin sisältä on ollut aina löydettävissä voimakkaita
essentialismia vastustavia näkemyksiä. Essentialismi on ajatus siitä,
että miehen ja naisen ”luontoon” tai ”olemukseen” kuuluu tiettyjä
taipumuksia, jotka yhdistävät lähes kaikkia samaan sukupuoleen kuuluvia
henkilöitä. Kriitikoiden mukaan tällainen essentialismi korostaa
liiaksi sukupuolten keskinäisiä eroja ja jättää huomioimatta
sukupuolten sisäisen heterogeenisuuden. Samalla essentialismi toimii
jäykkää ja vanhanaikaista sukupuolijärjestelmää uusintavana
ajatustapana. Antiessentialismi on tärkeä ajatussuunta miesten
kannalta, koska se vastustaa miesten stereotypisoimista väkivaltaisiksi
vaimon ja lasten pahoinpitelijöiksi, insestin harjoittajiksi,
taitamattomiksi lasten huoltajiksi sekä yhteistyökyvyttömiksi ja
kilpailullisiksi vallantavoittelijoiksi. Antiessentialismi auttaa
torjumaan miehiin kohdistuvaa syrjintää esimerkiksi avioerotilanteissa
lasten huoltajuudesta päätettäessä (huoltajuussyrjintä, ks. Malmi 2005,
luku 12). Hyvä esimerkki antiessentialismista on YK:n CEDAW-sopimuksen
5 §, joka edellyttää hallituksia ryhtymään toimenpiteisiin jäykkiä
sukupuolirooleja vastaan siten, että miehen roolia ja tärkeyttä lasten
huoltajana korostetaan.
7.
Postmodernin
feminismin epistemologiaan kuuluu näkemys siitä, että
stand-point-feminismi on väärässä uskoessaan naisten kokemuksen
autenttisuuteen ja eettiseen ylemmyyteen verrattuna miesten kokemuksiin.
Sorrettujen ryhmien kuten esimerkiksi naisten ja juutalaisten
sortokokemukset eivät ole autenttista ja objektiivista kokemusperäistä
tietoa vaan useiden eri teorioiden, uskomusten ja diskurssien kautta
tulkittuja subjektiivisia havaintoja. Ajatus siitä, että sorrettujen
ryhmien kokemuksista nouseva tieto olisi parempaa kuin muu tieteellinen
tieto on naiivi ja sokea sille, että kaikki tieto on epävarmaa ja
kytkeytyy eri intressiryhmien valtapyrkimyksiin. Kaikki sorrettujen
ryhmien suosimat ismit (kuten feminismi ja semitismi) muodostavat omia
diskurssejaan, joiden taustalta on löydettävissä pyrkimyksiä kyseisen
ryhmän vallan lisäämiseen. Postmoderniin feminismiin sisältyy siis vahva
itsekriittinen piirre, joka suosii feminismin sisällä esitettyjen
totuuksien kyseenalaistamista. Tämä epistemologinen näkemys on tärkeä,
koska se suojaa miehiä moraaliselta vallankäytöltä ja alistamiselta,
jossa jokainen feminismin mitä tahansa ajatussuuntaa kritisoiva mies
leimataan antifeministiksi ja misogyyniksi.
8.
Postmoderniin feminismiin sisältyy myös ajatus siitä, että kieli ja
käsitteet eivät rakennu jyrkiksi muuttumattomiksi dikotomioiksi. Tämä on
selvää kritiikkiä semioottista koulukuntaa (Irigaray ym.) kohtaan,
joka väittää kielen ja käsitteistön muodostavan (aina) dikotomisen
järjestelmän, jossa käsitteet ovat joko miehisiä tai naisellisia ja
jossa miehiset käsitteet mielletään aina naisellisia arvokkaammiksi.
Postmodernin feminismin mukaan käsitteet ovat muuntuvia ja epämääräisiä
siten, että niiden sisällöstä käydään jatkuvaa neuvottelua, minkä
lisäksi dikotomisuutta purkavat käsitteiden monet eri versiot ja
variaatiot. Esimerkiksi kulttuurisesti rakentuneita sukupuolia ei ole
olemassa kaksi toisilleen vastakkaista vaan suuri joukko erilaisia
sukupuolia Postmodernissa yhteiskunnassa variaatio on tyypillisesti
niin suurta, että se tarjoaa yksilöille mahdollisuuden valita itselleen
haluamansa sukupuoli. Kaksinapainen sukupuolijärjestelmä on klisee,
jonka postmodernit ihmiset ja alakulttuurit voivat murtaa omilla
valinnoillaan ja tulkinnoillaan (vrt. Perkkiö s. 185). Tämä tulkinta on
miesten kannalta tärkeä, koska se auttaa torjumaan ”sukupuolisokeaa”
feminismiä ja kulttuurintutkimusta, jotka liioittelevat miehisyyden ja
naisellisuuden välistä dikotomiaa ja vähättelevät niitä trendejä, jotka
ovat esimerkiksi pohjoismaissa voimakkaasti lisänneet miesten
kyvykkyyksiä ja käyttäytymistaipumuksia aiemmin naisellisina pidetyillä
osa-alueilla.
9.
Kolmannen aallon
feminismi sekä iFeminismi vastustavat feminismin piirissä esiintyneitä
miesvihamielisiä ajatuksia, joiden mukaan a) naisen sukupuoliyhdyntä
miehen kanssa on ”yhteistyötä miehen eli vihollisten kanssa”, b)
homoseksuaalisuus on arvokkaampaa kuin heteroseksuaalisuus, c)
klitoraalinen seksi on arvokkaampaa kuin vaginaalinen ja d) miehet ovat
naisille tarpeettomia. Kolmannen aallon feminismi ja iFeminismi ovat
myös 1900-luvun alun libertanistifeministien ja ”uusien moralistien”
kanssa samoilla linjoilla siinä että eroottinen kirjallisuus,
eroottiset kuvat sekä ja ”villi ja vapaa” heteroseksi eivät välttämättä
ole naisia syrjiviä vaan päinvastoin kuuluvat naisen oikeuksiin (mutta
eivät tietenkään velvollisuuksiin). Nämä ovat myös miesten kannalta
tärkeitä näkökulmia, sillä ne mahdollistavat miehen ja naisen
tasa-arvoisen kumppanuuden ilman ulkoa asetettuja normeja ja rajoja,
jotka määrittelevät sen, millaista on se ainoa oikea ”poliittisesti
korrekti” seksuaalisuus. (ks. Koivunen & Liljeström 2004 s. 221,
Bland 1983, s. 15 sekä Kinnunen 1993 s.36-37).
10.
Pohjoismaisessa feminismissä ilmenee vahva legalistinen
perussävy, joka näkyy mm siinä, että myös miehiin kohdistuvat
positiiviset erityistoimet voidaan katsoa tietyissä tilanteissa
hyväksyttäviksi (vrt. Ahtela 2004 sekä Anttila 2005). Pohjoismaiseen
feminismiin on myös sisältynyt runsaasti miehiin kohdistuvaa syrjintää
kritisoineita sekä miehille myönteisiä uudistuksia ajaneita
kannanottoja. Näitä ovat mm. Tuija Braxin (vihr.) aloite
huoltajuusriidoissa ilmenevän miesten syrjinnän poistamiseksi sekä Rosa
Meriläisen (vihr.) ja Naisasialiitto Unionin esittämät aloitteet vain
miehiä koskevan asevelvollisuuden poistamiseksi. Nämä aloitteet ovat
miesten kannalta erittäin tärkeitä, koska ne luovat miehille uskoa
miesmyönteisen feminismin olemassaolon mahdollisuuteen sekä ehkäisevät
”sukupuolten välisen sodan” rantautumista Suomeen. Poimimalla itselleen
edellä kuvatut feminismin parhaat palat paatunutkin ”antifeministi”
saattaa löytää oman sisäisen profeministinsa. Hedelmätön feminismin ja
antifeminismin vastainen taistelu lienee tällöin mahdollista muuttaa
analyyttiseksi sisäiseksi keskusteluksi.
Pasi
Malmi on jatko-opiskelija Lapin yliopiston Yhteiskuntatutkimuksen
laitoksella.
Tämä kirjoitus on julkaistu Minnassa
marraskuussa 2005.
Löydät kirjoittajan yhteystiedot Minnan
asiantuntijatietokannasta.
LÄHTEET:
Ahtela, Karoliina (2004) ”Tasa- arvolakiin perustuva positiivinen
erityiskohtelu erityisesti virkanimityksissä”. Työelämän tutkimus 2004
nro 2-3.
Anttila, Outi (2005) ”Sukupuolisyrjinnän kielto Suomen ja
EU:n oikeudessa”. Artikkeli, joka on tarkoitettu julkaistavaksi
Oikeustiede - Jurisprudentia - vuosikirjassa 2005.
de Beauvoir,
Simone (1949) ”Toinen sukupuoli”, julkaistu suomeksi vuonna 1999.
Helsinki. Tammi.
Bland, Lucy (1993) “Purity, Motherhood, Pleasure
or Threat? Definitions of Female Sexuality 1900-1970, teoksessa Sex
& Love. New Thoughts on Old Contradictions. Toim. Sue Cartledge and
Joanna Ryan. The Women’s Press. London.
Carlsson – Wettenberg,
Christina (1992) ”Från patriarkatet till genussystem – och vad kommer
sedan?”, Kvinnovetenskaplig tidskrift 3 (1992).
CEDAW-sopimus eli
YK:n yleissopimus kaiken naisiin kohdistuvan syrjinnän kieltämisestä
(1979).
Eisler, Riane (1988) “The Chalice and the Blade”, Harper
SanFrancisco. Ilmestynyt suomeksi nimellä “Malja ja miekka”.
Eisler, Riane (1996) Statements in interview “Sex, myth and politics” by
Scott London. Radio Series “Insight & Outlook. Program 205. http://www.scottlondon.com/insight/scripts
Eisler, Riane (2005) “The Economics of the Enlighter Use of
Power” teoksessa Enlightened Power: How Women are Transforming the
Practice of Leadership. Lin Coughlin (Editor), Ellen Wingard (Editor),
Keith Hollihan (Editor).
Faludi, Susan (1991) “Backlash. The
Undeclared War Against American Women”. Julkaistu suomeksi 1994 nimellä
“Takaisku. Julistamaton sota naisia vastaan. Suom. Marjo Kylmänen ja
Tuuli-Maria Mattila. Kääntöpiiri. Helsinki.
Hagenman, Gro (1994)
Kjön og industrialisering”. Universitetetsforlaget. Oslo 1994.
Hirdman, Yvonne (1988) ”Genussystemet – teoretiska reflexioner kring
kvinnors sociala underordning”, Kvinnovetenskaplig tidskrift 3 (1988).
Kinnunen, Tiina (1993) ”Ylistyslaulu naisellisuudelle. Johdatus Ellen
Keyn feministiseen teoriaan”. Naistutkimus-Kvinnoforskning 3 (1993).
Koivunen, Anu & Liljeström, Marianne (2004). ”Avainsanat. 10
askelta feministiseen tutkimukseen” Gummerus. Jyväskylä.
Malmi,
Pasi (2005) “Miehiin kohdistuva syrjintä lain, tilastojen ja
meemiteorian näkökulmasta”. Väitöskirjaluonnos. http://personal.inet.fi/tiede/pasi.malmi/publications.htm
Mill, John Stuart (1869) ”The Subjection of Women”.
Perkkiö, Heli (2003) ”Kukkomunarockia ja virtuooseja. Hevi ja
maskuliinisuus.” Kirjoitus teoksessa ”Yhdestä puusta. Maskuliinisuuksien
rakentminen populaarikulttuurissa”. Toim. Arto Jokinen. Juvenes Print –
Tampereen Yliopistopaino Oy. Tampere 2004.
Piispa, Minna (2002)
Artikkeli lehdessä Violence against Women, July 2002.
Taylor -
Mill, Harriet (1851) “The Enfranchisement of Women”.
Wollonstonecraft, Mary (1792) “A Vindication of the Rights of Women”.
_______________________________________________________________
|
2006
"Tietoista
miesvihamielisyyttä tai miehiin kohdistuvaa demonisointia ei esiinny
lainkaan."
..feministien keskuudessa ( Malmin mukaan, Malmi 2006 )
Pasi Malmi: "Ovatko suomalaiset feministit
miesvihamielisiä?"
........................................................
LOL
LOL -ETUSIVULLE
. |