Hallituksen esittämä
"Mediamaksu"
on täysin laiton
Antti Heiskala | 3.10.2009 17:14
Perustuslakimme edellyttää, että "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään
ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen,
iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen,
terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn
perusteella."
Eli on täysin mahdoton ajatus, että ihmiset
voitaisiin laittaa eriarvoiseen asemaan pakollisen "mediamaksun"
suhteen sen perusteella asuvatko he yksinään tai vaikka kommuunissa.
Lakiesitys on täysin laiton.
m.o.t.
Hallituksen toimet
ovat laittomuuteen tähtääviä. ( joku juristikin voisi
välillä tehdä jotain )
pari muuta huomiota vielä:
|
ylen huippua journalismia
Antti Heiskala | 3.10.2009 13:44
|
|
|
Porvarihallituksemme haluaa laittaa
ihmisen verolle pelkästään olemassaolonsa vuoksi ja kutsuu sitä "mediamaksuksi"
( hallitus voi muuten jo erota ).
Tämä "mediamaksu" olisi ensimmäinen
laki jossa ihminen laitetaan verolle pelkästään olemassaolonsa vuoksi, ilman
että tätä olisi sidottu mihinkään mitä hän tekee tai ilman että hän voisi siihen
mitenkään vaikuttaa. Matti Vanhasen sanoin: "Yle on kuin Stalinin
Neuvostoliitosta" - samoin kuin Kokoomuksen, Keskustan, RKP:n ja Vihreiden muodostama hallituksemmekin.
Ainoa toinen vähän vastaava laki joka
muistuu mieleen, on se osuus kirkollisveroa joka yhteisöille on hyvin oudosti
sälytetty, samanlaisia uskonnollisia viitteitä ja väitteitä, pappeja ja
papittaria toki molemmat ahkerasti esiin tuovat, ja kertovat ihmisille tarinoita
jotka eivät pidä paikkaansa.
Yksittäisille ihmisille toista vastaavaa
porvarien nyt kaavailemaa selkeän fasistista lakia ei ole. Sukupuolten
tasa-arvoisuuden vastaisesti vain kaikille miespuolisille henkilöille linnan
uhalla sälytetty "yleinen" asevelvollisuus perustuu pakkotyövelvollisuuteen (
joka on toki rahassa mitattavissa sekin, mutta ei mitata, kumma juttu eikö vaan,
kun aina unohtuu niistä "Naisen euro"- laskelmista mitä Yleisradio
aivan uskomattoman korkeatasoisten journalistiensa voimin tekee )
"Yleinen" asevelvollisuus on toki määrätty vain syyllisille,
Yleisradionkin todistamasti kaikkeen pahaan, kuten sotiin, syylliselle
sukupuolelle. Siinä se palkinto mikä Yleisradiolta on saatu vastineeksi
rahoille.
|
|
|
|
Ylenmääräisestä ahneudesta
Antti Heiskala | 3.10.2009 13:59
|
|
|
Katsopaanpa minkä kokoisesta (
varastetusta ) rahapotista Mikael Jungner nytkin edelleen vaikertaa.
Jotta ihmisiltä varastettavan summan suuruus olisi helpommin laskutoimituksessa
havainnollistettavissa, käytän seuraavassa laskelmassa myös markkamääräistä
summaa, 175 euroa = n. 1000 markkaa.
Suomessa lienee varovaisenkin arvion
mukaan vähintään 2.000.000 asuntokuntaa. Kun jokainen noista "asuntokunnista"
laitetaan tämän avoimen "lakiin perustuvan" ryöstön kohteeksi 175 euron / 1000
markan saaliilla, saadaa 2.000.000.000 markkaa, eli 2 MRD markkaa tai
350.000.000 euroa.
Ja mitä saamme tällä summalla? Siitä myöhemmin
lisää, arvoisat "Tulta munille"- Anne Moilanen, " "Kuolema
heterokulttuurille"- Akuliina Saarikoski, "Päätoimittajan työ ei
vaikuta mitenkään hänen johtamansa media sisältöön" - Johanna
Korhonen, "Isänpäivä"- Päivi Istala, Kirsi Virtanen ja
muut rikostoverit.
|
|
|
Tuon lisäksi on siis vielä vaan ( kuten jo aiemmin totesimme ):
|
Mikko Alatalo
Antti Heiskala | 2.10.2009
|
|
|
Ihan väärinhän tämä meni. Kotikeikkoja tekevä yksin
elävä siivooja maksaa vain 250 euroa firmansa rahoista "mediamaksua" +
henkilökohtaisen 175 euroa, yhteensä 425 euroa, vaikka ei katsoisi Ylen ohjelmia, ei omistaisi
televisiota, kun Nokia-konserni taas
joutuu pulittamaan siihen nähden aivan kohtuuttomat 630 euroa!
"Keskustan Mikko Alatalo on
tyytyväinen ratkaisuun"
Siinä vasta saavutus
Mikolta. Mitä muuta hän on eduskunnassa tehnyt?
|
|
|
|
ahne mammutti
Antti Heiskala | 2.10.2009 22:59
|
|
|
YLE:n
vuosikertomuksesta:
"Vuoden 2008 lopussa YLEn vakinaisen henkilöstön
määrä oli 3 243 "
MTV3 pyörittää omaa toimintaansa
käsittääkseni alle 500 hengen voimin, ja sillä se pyörittää uutisiaan, kaikkia
kanaviaan, ja markkinoi vielä itsensä niin että saa ohjelmilleen mainoksiakin,
eikä käy katselijoidensa kukkarolla. Miten ihmeessä Ylestä on voinutkin paisua
tuollainen ahne ja ilkeä mammutti. Ja miksi.
|
|
|
mikä mikä maassa,
antti heiskala
www.lapsenoikeus.info
.
|