DOKUMENTTI ( pitkälti
samansisältöinen kirje lähetetty oikeusministeri Johannes Koskiselle
kesällä
2005 )
AVOIN KIRJE isänpäivän aaton
aattona
Antti Heiskala
11.11.2005
Arvoisa
oikeusministeri Luhtanen,
Olette ollut mukana valmistelemassa hedelmöityshoitolakia, katson
sen valmistelussa tapahtuneen virheitä, ja että se rikkoo
selkeästi yleisiä yhtäläisiä ihmisoikeuksia,
allekirjoittamaamme Sopimusta lapsen oikeuksista, Perustuslakiamme (2
luku §6 ), Tasa-arvolakiamme ( §1 ja §7 ) sekä
Rikoslain sukupuolen perusteella syrjinnän
kieltävää pykälää / 11 luku ( /
rikoksista ihmisyyttä vastaan / § 9 ).
Katson myös että sen
valmistelussa käytetyt asiantuntijat ovat* (
korjattu
oikolukuvirhe alkuperäisestä ) olleet puolueellisia, ehkäpä
jäävejä
asiaan, ainakaan he eivät ole tuoneet julki koko totuutta, ja että ne
tutkimukset joiden väittämiin lakia nyt ollaan pohjaamassa eivät kestä
kriittisempää tarkastelua.
Ihmisoikeuksia polkevia lakeja
Sammutetuin
lyhdyin, sokeana
On mieletöntä, että hallitus ja
kansanedustajat voivat tehdä sinun, minun, poikani, kaikkien miesten ja
kaikkien
lasten ihmisoikeuksia polkevia lakeja, ja täysin sammutetuin lyhdyin
Ainakaan itse en ole saanut yhdeltäkään viranomaiselta yhtään ainutta
vastausta miten nyt valmisteltu lakiesitys valmistelussa muodossaan
voisi olla
yllä mainitsemieni kansalaisten ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja
tasa-arvoa
säätelevien lakien mukainen.
Eettisiä
kysymyksiä:
Hedelmöityshoitolain hyväksymistä puoltavien perusteluissa viitataan
usein vanhempien ”rakastavuuteen”, mutta missä on sellainen rakastavuus,
jonka
turvin voisimme kaventaa lapsen jopa allekirjoittamiemme kansanvälisten
ihmisoikeussopimusten takaamia perusoikeuksia? Millä oikeudella
kenelläkään
voisi olla oikeutta jo oletusarvoisesti evätä lapselta toista
vanhempaansa?
- Suurella rakkaudellako?
Paradoksaalisesti, lain hyväksymistä puoltavat tahot perustelevat
aikuisen "oikeutta" jopa keinotekoiseen ( geneettiseen) biologiseen
vanhemmuuteen lapsen geeniperimän merkityksen kieltämällä! Eikö tuossa
nyt ole
ristiriita? Jos geenit eivät merkitse mitään, kuten toisaalta väitetään -
lasten
kohdalla - niin miksi kuitenkin nimenomaan yksinäisen naisen, tai
naisparisuhteessa elävän naisen, omat geenit ja biologinen vanhemmuus
merkitsevätkin?
Toinen kysymys, jota hedelmöityshoitolakia laadittaessa
ei voida ohittaa, on se miten toisen sukupuolen, naisen, "oikeutta" jopa
keinotekoiseen (geneettiseen) biologiseen vanhemmuuteen voidaan
perustella
toisen sukupuolen, miehen, niin (geneettisen) biologisen vanhemmuuden
kuin hänen
sosiaalisenkin vanhemmuutensa merkityksen kokonaan kieltämällä?
Mitä
mahtaisivat sanoa tasa-arvon tilasta maassamme ne tahot, jotka
hedelmöityshoitolakia nyt valmisteltavassa muodossa puolustavat, jos nyt
oltaisiinkin luomassa lakia jossa yksinäisille miehille, ja
miespareille,
kaavailtaisiin oikeutta lisääntyä täysin ilman naispuolista kumppania,
ilman
että lapsi saisi äitiä - edes tietoa äidistään? Entä mitä he sanoisivat,
jos
tuota "oikeutta" perusteltaisiin vielä väitteillä "ettei äidin
puutteesta ole
lapselle mitään haittaa"? Entä mitä, jos naisille vastaavaa oikeutta ei
kaavailuissa olisi mukana?
Entä miten isyys voisi jossain laissa, ja
juhlapuheissa ( ! ) olla lapselle tarpeellista, mutta toisessa laissa
taas
"tutkitusti" ”aivan tarpeetonta lapsen tasapainoiselle kehitykselle”?
Tarvitaanko tähän maahan nyt todellakin jopa lakeja joilla isyys
"tarpeettomana" voidaan sivuuttaa kokonaan?
Demokratiasta
ja laeista
Allekirjoittamiemme ihmisoikeussopimusten ja valtiosääntömme
mukaan minulla on oikeus vaatia yhdenvertaista kohtelua, ja oikeus
vaatia
lakiemme kunnioittamista, myös uusien lakien laadinnan yhteydessä. Myös
valtiovallalta.
Demokratian ydin on se, että ihmiset ovat
yhdenvertaisia lain edessä
ja että heillä on samat oikeudet.
- Milloin tämä toteutuu Suomessa? Miten tämä toteutuu
Suomessa?
Miksi lainsäätäjät ovat nyt säätämässä / valmistelemassa
Suomen lakeja ja allekirjoittamiamme ihmisoikeussopimuksia rikkovaa
lakia?
Sellainen on LAITONTA.
Valmistellun
ns. hedelmöityshoitolain
perusteista
Jos jokin laki perustuu seuraavaan väittämään (
kuten nyt valmisteilla oleva hedelmöityshoitolaki tekee ):
"Isän
puuttumisesta ole ei havaittu koituvan lapselle
haittaa",
ei ole vaikeaa ymmärtää,
että se on täydellisessä ristiriidassa yksilöiden yhdenvertaisuuden
periaatteen,
tasa-arvoisuuden periaatteen, lapsen edun periaatteen, kuin myös
yleisten
yhtäläisten ihmisoikeuksien periaatteen, Lapsen oikeuksien sopimuksen
kanssa (
sopimus on SITOVA )
Tuollaiseen yllä mainittuun väittämään tukeutumalla
valmisteltu laki asettuu määrittelemään niin poikani, minun, kuin
kaikkien
miesten ja kaikkien lasten oikeudet toisiinsa heikommiksi kuin naisten.
Sekä
yleisesti heikommiksi kuin naisten. Tämä on LAITONTA
Minkä lain nojalla
näin saisi tapahtua? Rikkoa lakeja.
Tämä on vastoin kaikkia
yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden periaatteita, ja
ihmisoikeussopimuksia,
jopa Rikoslakiamme. ( 11 luku §9 )
Lain valmistelussa on kuultu
perusteena myös sellaisia puheenvuoroja, kuten:
"Lapsella on oikeus
syntyä haluttuna rakastavaan ja vastuulliseen kotiin",
joista ei voi
kuin kysyä: Kuka nämä tällaiset kodit määrittelee? Kansanedustaja Oras
Tynkkynen?
Miten ihmeessä sellaisen kuin sen kuka ”pystyy antamaan
lapselle rakastavan ja vastuullisen kodin” voisi edes kirjata lakiin
etukäteen,
millä mitata?
Vai noudatettaisiinko tässäkin jakoa pahoihin ja hyviin,
syyllisiin ja uhreihin? Te tiedätte millä jakajalla. - Jos ette,
neuvoisin teitä
kysymää asiaa kummalta tahansa Tasa-arvoasian neuvottelukunnan
”pysyvältä
´asiantuntija´jäseneltä”.
Laittomia veteen
piirrettyjä
viivoja
Tuollaiset perusteet ovat,
tietenkin, täysin veteen piirrettyjä käsitteitä.
Mikä oikeus kenelläkään on
määritellä esim. toisen ihmisen ”rakastavuutta” ? Onko esimerkiksi
minulla
sellainen oikeus, onko teillä?
Kenellä on?
Jo etukäteen.
Tässä lähestytään nyt menetelmiä joita aikoinaan harrastettiin
rodunjalostuksen nimissä, myös silloin valtiossa säädettyjen lakien
mukaan.
Lakeja ei voida säätää tällaisilla perusteilla.
Pysyviä
”asiantuntijoita” valtiollisissa
elimissä
Selkeästi lapsen edun jo aiemminkin
kannanotoillaan vaarantaneet valtiolliset pysyvät ”asiantuntijat”.
Lainvalmisteluosastonne on myös, oletan, käyttänyt apunaan
Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan ”asiantuntijoita”, onhan elimen
tehtävänantona
”hallituksen tasa-arvopolitiikan valmisteleminen”, ja on selvää että
tämä
hedelmöityshoitolaki on nimenomaan tasa-arvokysymys.
Mutta se on sitä
nimenomaan miesten ja lasten kannalta,
toisin kuin "asiantuntijanne" ___
% todennäköisyydellä ovat asian teille esittäneet.
Eli, todellisuudessa
olette käyttäneet ”tasa-arvoasiantuntijoina” sellaisia tahoja jotka
kelpaisivat
puolueellisuudessaan nyky-Suomen lisäksi "tasa-arvo"asiantuntijoiksi
tuonne
seitsemän vuosikymmen takaiseen Keski-Eurooppaan. Ymmärrätte varmaan
mitä
tarkoitan, myös siellä oli paljon ”pysyviä asiantuntijoita”
valtiollisissa
elimissä.
"Asiantuntijanne"
Olette mitä
ilmeisimmin käyttäneet ”tasa-arvoasiantuntijoina” juuri samoja tahoja
jotka ovat
toimineet asemassaan vastoin lasten turvallisuutta ja hyvinvointia, jopa
henkeä
kohtaan yrittäessään estää lapsiin kohdistuvan väkivallan
tutkimushankkeen
neuvottelukunnan (TANE) "asiantuntijoita" ( viite : RAY:n myöntämä
avustus
valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle Ensi- ja Turvakotien
liitolle )
Lain
valmistelu on aloitettava
kokonaan uudelleen
Lakiemme ja allekirjoittamiemme sitovien
ihmisoikeussopimusten nojalla minulla on oikeus vaatia teitä viheltämään
koko
peli poikki, ja aloittamaan lain valmistelu kokonaan uudestaan, siten
että se ei
riko aiemmin mainitsemiani lakeja sopimuksia, vedoten juuri noihin
kansainvälisiin sopimuksiin, lakeihimme sekä siihen, että lain
valmistelussa on
mitä ilmeisimmin tukeuduttu sellaisiin "asiantuntijoihin", jotka tukevat
asiantuntijaväitteensä valheellisen kuvan todellisuudesta antavaan
tutkimukseen
sekä pyrkivät salaamaan toisen puolen todellisuudesta kokonaan:
Mitäänlakeja ei
voi säätää tällaisilla perusteilla.
Tullaan käyttämään isiä
vastaan.
Muistutan myös, että mikäli
laki jostain
käsittämättömästä syystä etenisi ja se kuitenkin hyväksyttäisiin, tulee
se
olemaan lainsäätäjän viesti ja allekirjoittama periaate jota myös, nyt
jopa
suomalaiseksi ihmisoikeuskatastrofiksi kuvattavissa olevassa
huoltajuuskiistatodellisuudessa tullaan käyttämään isiä vastaan. Ehkä
myös
kaikkia miespuolisia kansaedustajia ja heidän lapsiaan vastaan silloin.
Tilastollisesti avioeroon on 50 % mahdollisuudet. Ja kuten olette
varmasti huomanneet, se näkyy selkeästi jo aivan valtakunnan johdon
huipullakin.
Vaatimus
Vaadin
teitä aloittamaan ns. hedelmöityshoitolain valmistelun aloittamisen
kokonaan
uudelleen, yleisiä yhtäläisiä ihmisoikeuksia ja lakejamme kunnioittaen,
lasta ja
isyyttä, laillisia oikeuksia kunnioittaen.
terveisin,
yhdenvertaisuuteen lakiemme nojalla oikeutettu kansalainen ja ennen
kaikkea:
ylpeä isä
Antti Heiskala |
|